maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

Oikein hyvää ja rentouttavaa Joulua kaikille & Oikein oikein mukavaa ja menstyksellistä uutta vuotta 2014!




Kuvat: Johanna Kuusi

<3:llä, Ilona, Oikku & Oma

Treeniä treeniä!

Päätettiin Eijan kanssa Sunnuntaina mennä treenaamaan. :)  Oli muuten tosi mukavaa pitkästä aikaa! :) Mä oon ollu kauheen laiskalla tuulella kaiken suhteen viime aikoina. :/

 
Mukana mulla oli Oma ja Oikku. Oikun kanssa tehtiin ruutua, kaukoja, hyppyä ja hiukan seuraamista. Kaukot oli aivan super hyvät! <3 Tehtiin istu-maahan-istu-maahan vaihdot. Ollaan opeteltu uutta tyyliä niihin ja Oikku suoritti ne juur niin kuin halusinkin. On se hieno mies <3 


Oikku teki kaksi ekaa ruutua ihan hyvin niin että vietiin yhessä namit. Teki myös kolmannen kerran hyvin. Ja oma tyhmyyden  takia aatelin lähettä vielä kerran ruutuun. No eipä Oikun mielestä enää ois tarvinnu mennä. No otettiin vielä kerta joka oli tosi hyvä joten lopetettiin se treeni siihen. Kaukot oli aivan super hyvät! <3 Tehtiin istu-maahan-istu-maahan vaihdot. Ollaan opeteltu uutta tyyliä niihin ja Oikku suoritti ne juur niin kuin halusinkin. On se hieno mies <3



Kerran otettiin hyppy ja sekin sujui ongelmitta. Oikulla oli mahtava into, mikä osittain johtui varmasti siitä että ei olla nyt treenailtu. Tauko tekee kyllä välillä tosi hyvää!

Omanoma teki sivulle tuloja super innokkaasti. Luokse tulot oli ihan hippuja!! <3 Toisella on niin kahee into <3 Leikittiin siinä myös hiukkasen. :)



Oli kyllä tosi mukavaa pitkästä aikaa! :) Tammikuusa alkaakin sitten uudet tuulet ja treenit.



sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Messari 2013

Eilen lähdettiinkin äidin ja Johannan kanssa messariin puoli kahden aikaan päivällä. Ens olisi luvassa shoppailua ja sitten tokon maajoukkue karsintoja. Löysin taas vaikka ja mitä, mutta ostin vain ne trapeellisimmat tavarat.  Tässä vähän ostoksia:















Halusin Omalle tämmösen hihnan kun Oikullakin on tämmönen niin niil on nyt si vähä saman tyyliset. Väri on semmonen tummempi pinkki vaikka se tässä näyttääki punaselta.

Pinkit toko-kartiot oon halunnu jo tosi pitkään niin nyt vihdoin ostin omat sellaset. :)

Oma sai berralta toppatakin ja luulisin et toi pääli  kangas pitäs vähän vettäkin. :)

Oma sai myös hurtan heijastinliivin, tää oli joku alennuksessa oleva tosi pieni koko oisko ollu 15cm. Oma sai tästä heijastimen kun nyt on niin pimeetä nii ois kiva et silläkin on joku heijastin.

Pinkki kansio ja passin kuoret piti myös tietty saada.
Unohdin ottaa kuvan meidän uudesta karvalelusta mikä vielä messarista ostettiin. Oma on iha hulluna niihin. ;)

Tokoja oli tosi mielenkiintoista katsella ja heti syttyi ideoita omien liikeiden parantamiseen. Itsee ehkä ihmettytti eniten se että kuinka eri tasoisia koiria sinne oli hakenut. Tuntu että toiset ei oikee osannu mitää ja toiset osas vaikka mitä. Oli myös jännää nähdä mitkä liikkeet koirien mielestä oli ihan super siistejä! Silmään pisti esimerkiksi ruutu. Monet koirat olivat iki onnelisen näköisiä sinne pinkoessaan.
Siru Pirpana Prinsessa <3




Oma on kehittynyt hurjasti. <3 Se on niin kauheen innokas pieni lapsi koira. Ollaan treenailtu sivulle tuloja ja seuraamisia. Myös istu, maahan, seiso yms. Ehkä meistä vielä joskus tulee hyviä. Ollaan koitettu myös leikkiä paljon. Oma on ihan törkeen ahne ja siitä on kyllä ihan super paljon hyötyä!

Oikku on edistynyt merkillä huimasti. Sen mielestä se on aika siistii, et se saa mennä sinne ite. Myös perusasennot on parentuneet ja rallya varten ollaan treenattu eteen tuloja niin nekin alkaa olla aikasten hyviä. Haluaisin nyt vana kauheesti treenaan vaikka hallille, mutta ei nyt oikee onnistu ku meijän auto hajosi. :( Haluaisin Oikun kanssa kovasti myös johkii kokeeseen. Täytyy ehkä kattella jostain joku koe. :)

Johanna ihanainen myi mulle pidemmän putken joten nyt kuvia varmasti enemmänkin. :)




Joulukin on ihan kohta ovella ja musta tuntuu et en oo ostanut kellekkää mitää lahjoja vaikka melkein kaikille ne jo onkin. Nyt vain joulua ja lomaa koulusta odottamaan! :)

Talvella on niin kaunista <3
Ensi viikolla Omalla on toinen rokotus. Ajateltiin  myös osallistua 6.1. mätsäriin. Jännää mitäköhän se tuo tullessaan... :)

torstai 5. joulukuuta 2013

Joulukortti kuvia

Heipsan!





Viime viikon torstaina meillä oli kausitokon viimeinen kerta Loimaalla. Sen kunniaksi oli järjestetty mölli-toko kisat. Tuomarina siellä oli Tanja Köykkä.

 Oikku oli aluksi ihan lahnan oloinen... :( Mutta alkoi vertyä ihan kivasti, ja tuli oikeen hyväkin fiilis! Meidän vuoro oli jossain puolessa välissä, Oikku lähti innoisaan mun kanssa kehään! Tehtiin super hyvät liikkeet!! <3 Oikku superisti mukana ja määkin osasin kääntyillä oikeisiin suuntiin! :) Ihan huippu koira se on!! <3

Paikalla makuussa nousi ylös kun " yskäisin " huomautaakseni sen haistelusta kun oli tuollainen treeni tilanne. Oikku oli aika paineessa joten sen seurauksena nousi ylös. Hiukan harmitti se, mutta Oikku oli muuten aivan mahtava, että eipä tuon yhden jutun nyt niin väliä sitten ole! :)

Pisteitä:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makuu 0
Seuraaminen kytkettynä 9,5
Seuraaminen vapaana 9
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 9
Liikeestä seiso 9,5
Hyppy 9
Kokonaisvaikutus 8


Luokse päästävyys oli perus Oikkua. Iloinen hännän heilautus ja nuuskimista. Seuraaminen kytkettynä oli super hyvä! :) Vapaana seuruussa yksi perus asento hieman unohtui. Liikkeestä maahan meno oli kyllä aivan kympin arvoinen! Ei tyytyväisempi voisi taas olla pieneen mieheen! <3 Luoksetulossa ei olisi malttanut jäädä odottamaan, joten jouduin antamaan kaksois käskyn odottamaan jäämiseen, muuten super hyvä! :)  Liikkeestä seiso tosi hyvä, puoli pisettä lähti käsimerkistä, minkä itse tietoisesti annoin. Hyppy todella hyvä, en oikeastaan edes tiedä mistä yksi piste sitten lähtikään. Kokonais vaikutus olisi ollut 10, mutta palkasin väleissä joten siitä lähti tuo kaksi pistettä.







Oma kasvaa hurjaa vauhtia! Se on jo kauheen iso tyttö! <3Se on kauheen ilonen ja aktiivinen ja tuo iloa näihin synkiin iltoihin milloin ei vaa viiittisi tehdä mtiään. Oma myöskin laittaa aika hyvin liikkeelle! ;) :D

Johanna oli ottamassa meillä joulu kortti kuvia. :) Niistä tuli aika kivoja! (: Suur kiitos vielä Johanna! <3

Tässä vähän esimakua...








Päädyttiimpäs ottamaan myös vähän muitakin kuvia. :)



Hyrrä <3

Siru <3

Mun kaunokainen <3


Kuvat: Johanna Kuusi

lauantai 16. marraskuuta 2013

Syksyn piemät illat

Tuntuu että aikaa ei taas vaihteeksi ole oikein mihinkään... Vaikka oikeasti sitä olisi kun jaksais vaan tehä ja mennä, mutta tuppaa koulun jälkeen kaikkein mieluiten käpertyä sohvalle ja jäädä siihen koko illaks. Tää pimeys on masentavaa... Kun lähet aamulla on pimeetä ja kun tuut iltapäivällä on pimeetä... Ei siinä oikein ole minkään näköstä inspistä lähtee mihkää, varsinkaan ulos treenailemaan.

Tällä viikolla ehdin maanantaina vielä valosalla ulos. Kävin vähän napsimassa kuvia Omasta mutta eipä noi oikeen onnistunu ku ei ollu ketään kaveria. En oo ees saanu vielä aikaseks niitä koneelle siirtää! :D  Mut meinasin tässä et kai se on pakko vähän ryhdistäytyä! :)

Kausitokoissa ollaan käyty Loimaalla. Tällä viikolla Torstaina oltiin taas. Oma oli super hyper hieno! <3 Kauhee into tehä kaikkee pentu hömpöttelyjä toisella! :) Harjoteltiin vähän putkea kun satuttiin ennen muita paikalle. Eikä mitään ongelmaa ollut, täysi pitkään suoraan putkeen vaan suoraan! :) Kuinka super rohkea lapsi se onkaan! :) Tehtiin myös vähän istumisia, maahan menoja, sivule tuloja ja seisomisia namin perässä. :) Muutamat luoksetulot otettiin myöskin.

Oikkukin oli hieno! :) Otettiin yksi hyppynouto. Palautus sivulle muuten hyvin, mutta tahtoo ruveta puremaan kapulaa sivulla odottaessa. Mutta äsken tein noutoa niin sain hyvin korjattua pureskelua pois. Ruutua otettiin kanssa. Varasti kertaalleen ja sanoin sitten jotenkin että oho, niin eipä enää oikeen olisilähtenyt ruutuun... :/ Se on aika herkkä, vaikka kovapäinen onkin! Vikalla ruutuun lähettämisellä oli jo super hyvä! Eteen tulot edistyvät pikku hiljaa. Oon nyt koittan palkkailla niistä vähän väliä et saatais ne sinne rallyyn kuntoon.

Ensi viikolla edessä itsekseen treenailua ja kausitokoilua. :)

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Uusia kujeita ja kavereita!

Hei! 



On tainnut pienoinen hetki hujahtaa siitä kun olen viimeksi tänne ehtinyt kirjoitella. Sillä aikaa onkin ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Suurimpana muutoksena se että nyt laumaan on liittynyt kauan odotettu Schipperke narttu Riemukas Pikku Piina alias Oma. Oma muutti meille parisen viikkoa sitten ja ikää on nytten vähän reilu 10vk:a. :) Oma on ihastuttavan reipas ja kiva pentu! :) En parempaa olisi voinut saadakkaan. :)





Luonnetta tältä nartulta löytyy! Se ei pelkää mitään, se syö ja leikkii hyvin , on todella reipas ja uskoo vanhempia koiria pienestäkin varoituksesta, ilman että säikähtää jos sattuu menemään liian lähelle jotakin toista koiraa joka ei sitä tahdo. Olen päättänyt varjella Omaa huonoilta koirakokemuksilta eli se saa treffailla vain tuttujen koiria joista tiedän että pitävät pennuista. Haluan että Oma säilyy yhtä reippaana ja iloisena, kun millainen se nyt on. :)




Vaikka Oma onkin peloton tutkimusmatkailija on se silti niin suloinen mamman muru! <3



Oikku kävi myös pariviikkoa sitten luonnetestissä. :) Tässä pisteitä sieltä:


Toimintakyky +1
Terävyys +1
Puolustusshalu +1
Taistelutahto -2
Hermorakenne +2
Tempperamentti +2
Kovuus +3
Luoksepäästävyys +3

Laukaisuvarma +3

Yhteensä: 166p

Testissä ei paljastunut mitään mitä en olisi tiennytkään Oikusta. :) Tuli positiivinen olo kun huomasi kuinka hyvin sitä tunteekaan koiransa. :)







Eilen oli myös Rally-Tokon SM:kisat. Mun ja Oikun osalta ei mennyt ihan putkeen... 66/100p 4 pistettä siis hyväksytystä tuloksesta. Aika ärsyttävää! :/ Mutta Oikku ei oikein ollut kuulolla ja muaki jännitti nii siinähän se sitten menikin... Ehkä ensi vuonna sitten paremmin? :) 



Käytiin myös mätsärissä Oikun kanssa. :) Luokkina oli Junior Handler ja pienet koirat. Junior Handlerissä sijoituttiin 4:siksi! :) Oikku mun epänäyttely koira yllätti. <3 Pienissä koirissa punainen nauha eikä muuta. :) Mutta Oikku oli kyllä silti super! <3

Kuvat: Johanna Kuusi ja Anna Mäkinen



perjantai 13. syyskuuta 2013

Tokokoetta ja agility kisoja

Viime keskiviikkona oli seuran viimeinen virallinen tokokoe, joka oli myös seuran mestaruus kisa. Lähdin kisoihin hyvällä mielellä ja ajattelin että ei sen tuolksen niin väliä.

Ennen suoritusta oikku oli oikein hyvän kuuloinen ja oloinen. :)Seuraamisista olin oikein yllättynyt ne menivät todella hyvin! :) Ollaan me sitten ehkä vähän kehitytty, ainakin ollaan paljon treenattu!  Tässä vähän pisteitä:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makuu 0
Seuruu kytkettynä 9
Seuruu vapaana 9
Liikkeestä maahan 9
Luoksetulo 10
Liikkeestä seiso 0
Hyppy 0
Kokonaisvaikutus 9

yht. 121p ja 3-tulos


Paikalla makuussa me ei taaskaan oltu, en halua viedä sitä sinne ennen kuin olen sata varma että se pysyy siellä. Olen todella tyytyväinen kaikkiin liikkeisiin, paitsi tuohon seisomiseen ja hyppyyn. Oikku ei kuullut mun seisomisen käsyä ja lopujen lopuksi meni sitten maahan... :( Hypyllä odotti niin paljon ruokaa että hyppäsi ja tuli äkkiä takaisin sivulle ja ilmoitti että valmis! Eli semmonen perus Oikkumainen suoritus! :D Tuomarina oli Ilkka Sten.

Torstaina käytiin treenimässä kausitokossa Loimaalla. :)


Lauantaina menin hoitamaan Jackyä. Jacky oli niiiin kiltti hoitokoira että! <3

Sunnuntai aamuna lähdettiin Hattulaan agility kisoihin. Oikku oli hieman häsän tuntuinen ennen ekaa starttia. Ja kepeille me vähän tysättiin... Sitä ei ois jaksanu kiinnostaa... :(  Joten sieltä hyl. Toisella radalla se oli jo paremmin kuulolla, mutta mun ohjaus mokan takia väärään päähän putkea. Kolmantena oli hyppy rata joka meni täydellisesti <3 niin kauan kunnes mä mokasin keppien sisään tulon... :/ Väärästä välistä sisään, mutta silti sieltä vain 5 ja 2.sija!!! :) Mun huippu koira :)



Oikku sai hienon muumi mukin! ;)

Tiistaina Oikku oli mulla koulussa mukana. Käytiin esittelemässä koululaisille vähän rally-tokoa. Oikun luonnetta ei voi muutakuin ihailla <3 Toinen antoi kaikkiken silittää ja suoritti silti täydellisesti kaiken mitä pyysin <3 On se vaan niin super!! :) Opettaja sanoi Oikkua rauhalliseksi... :D Miks mulle ei tuu siitä mieleen ihan ensimmäisenä adjektiivi rauhallinen? :D


Torstaina oli taas kausitoko. Treenasin liikeestä seisomista, hyppyä ja seuraamista. Sain kaikista liikkesitä hyvät onnistumiset ja Oikku oli taas intoa täynnä <3


Nyt sitten vain odotellan viikoa 43. Silloin saadaan vihdoin ja viimein kauan odotettu kulta kotiin <3 Olisko kellään nimi ehdotuksia? :) Itse olen miettinyt Islaa... (:



Jompikumpi noista on mun <3

Ilmotettiin Oikku muuten luonnetestiin! Se on 26.10. On jännä nähdä miten se reagoi siihen kaikkeen... ! :)

lauantai 31. elokuuta 2013

Näyttelehtimistä

Kävästiinpäs tänään Tampereella ryhmä näyttelyssä. Schipperkeillä oli tuomarina Mona Selbach. Oikku esiinty niin nätisti ja kauniisti <3, lukuun ottamatta että pompotteli taas taka jalkojaan.. :/ Sai arvosanaksi EH ja oli luokkansa 4. Olen ihan tyytyväinen! (: 








Mukana meillä oli Aura ja mudit Prima ja Ronda. Molemmat olivat oikein mallikaita näyttelypuudelita myös! Onnea Rondalle vielä ROP:ista! :) Myös Johannan ja Jacky oli ROP:ppi! :)



Lempi karhu <3 :)


Roppi kehässä ei valitettavasti kumpikaan koirista pärjännyt... :(

Oikku oli myös tänään aika karvaton... :D Niinkuin kuvasta varmaan huomaakin!







Ensi viikolla tiedossa seuranmestaruus toko koetta, kausitokoa ja agility kisat! Ja menen myös hoitamaan Jackya viikonlopuksi! :)


Suur kiitos seurasta kaikille mukana olleille! :)


Kuvat: Johanna Kuusi

maanantai 26. elokuuta 2013

Nuorten agilityn ja tokon SM kisoja, tokokokeilua & sun muuta säätöä!

Otsikosta varmaan huomasittekin että paljon on jäänyt kertomatta.

 3-4.8 olin siis nuorten agilityn ja tokon SM kisoissa kisaamassa ja kokeilemassa onneani. Turhaksi reissua ei voi sanoa sillä Oikun kanssa sijoituimme tokon ALO:kas luokassa kolmanneksi ja näin saimme pronssia!! :) Muistan vain että  minua ei jännittänyt ollenkaan. En odottanut sijoittuvani Oikun kanssa ollenkaan. Koirakoita luokassa oli 7 ja olin varma että koska emme osallistunet paikkallamakuuseen että siinä menivät meidän mahdollisuutemme, mutta eipä se niin ollutkaan! :) Oikku oli ennen kisaa ollut paikalla jo kauan ja se oli valmiina tekemään kanssani! :)  saimme tuolloin 140p ja kakkos tuloksen! Tuomarina toimi Allan Aula. Tämäm ylpeämpi ei voi kippurasta olla! <3

Reiskan kanssa kävin samoisissa kekkereissä Voittaja luokassa. Minua jännitti niin paljon että kaikki meni ihan pilalle. :( Tiuskin ja karjaisin muutaman kerran Reiska paralle ja sitä alkoi ahdistamaan kun niin sille sanoin. Joten penkin alle meni siis. Kolmesta pisteestä kiinni jäi kolmos tulos. Mutta eiköhän se vielä joskus onnistu paremmin!(:

Agilityssä meni molemmilla koirilla eka rata ihan päin puuta... :/ Toisella radalla Oikku oli aivan mahtava! Saimme kyllä hylyn mutta ensimmäistä kertaa se osoitti mulle sellaista intoa, tekemisen halua ja vauhtia että ei ennen ole nähty! Olen vieläkin aivan super ylpeä siitä! <3<3 ja se suoritti myös kepit ensimmäistä kertaa itse ja hyvällä vauhdilla! (:

Reiskan kanssa toinen rata meni ihan hyvin. Se vain liikkui todella todella huonosti.. :( Tuomari antoi kontakti virheen uomilta vaikka katsoin sen todella tarkasti ja muutkin sanoivat Reiskan ottaneen kontaktin. Toinen virhe tuli kun Reiska pudotti riman. :(

Mutta joka tapauksessa oli todella mukava viikonloppu! Kiitos siitä mukana olleille!(:


Toko kokeissa ollaan nyt käyty muutamaan otteeseen. (: Juha kurtilta saatiin kolmos tulos, pisteitä en nyt muista. Ja Harri Laisilta saimme 141,5p ja kakkos-tuloksen ilman paikalla makuuta!:)

Vihdoin ja iimein myös kausi-toko on alkanut joten tokon treenaaminen jatkuu!(: Myös pennun pitäisi syntyä ihan minä hetkenä hyvänsä... :) Sitä odotellessa! (;

Anna ja lemmikki lokit Ifa ja Liksukin poikesivat meillä tässä eräs viikonloppu! (: Suur kiitos vielä teksin kuvita kuuluu Annalle! (: 

Kaunokais Oiva! <3






sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Odottavan aika on pitkä

Nyt se on varmaa! <3 Meille tulee Schipperke pentu, nyt sitten vaan odottellaan nartun juoksuja. :) Nimi ehdotuksia otetaan vastaan!! (:


Nyt ollaan myös oltu oman seuran agi treeneissä ja Somerolla Antte Lindellin koulutuksissa. :) Hippaa ei oikein ole kiinnostanut agility mutta syy siihen löytyikin kun hän aloitti ensimmäiset juoksunsa.

Oikku on oman seuran treeneissä ollut vähän kuutamolla... :/ Olis nii paljon kivoja hajuja... Mutta kun oltiin Anetella niin Oikku oikein yllätti! Pisti tykittäen hyppy putki rataa oikein vauhdilla! Super Oivis. :)

Keppi treeniä ollaan tehty ja nyt tarvittaisiin jostain lainaan rengas! Oikku ei oikein tajua renkaan ideaa... :/ Eli se ei osaa sitä ja nyt pitäisi päästä sitten opettamaan!! Mutta toivon mukaan joku lainaisi sen meille niin päästäisiin siittä. :)

Ollaan tokoiltu myös ihan vaan kotosalla ja myös koira tanssia olaan taas harjoteltu. Oikun mielestä se on niiiiin kivaa! :) Kaikki on vaa vähä hankalaa kun Hipalla on toi juoksu nii Oikkua kiinostas enemmän naiset kun tekeminen... :/ Mutta ehkä se siittä. (:

Keäs <3


Äiti osti myös uudet nouto kapulat, metaalin ja ohjatut.



Eiks oo aika hellyytävän pieni? :3



Pinkkiä pitää olla!!



- Ilona

Toko koe

Me tuossa Reiskan kanssa kävästiin viime viikon keskiviikkona toko kokeessa. :) Ilma oli lämmin ja mietittiin vähän että kuinkahan Reiska jaksaa. Mutta onneksi mihellä oli virtaa! :)

Edellisenä päivänä käytiin myös treenaamassa, ja silloin ei mennyt ihan putkeen.. :( Tai teki muut liikkeet hyvin paitsi ruudun ja tunnarin. Erityisen hyvä oli luoksetulo!!

Tuomarina oli Marita Packalen.

Paikalla makaaminen 8
Seuraaminen 9
Liikkeestä istuminen 10
Luoksetulo  0
Ruutu 0
Hyppynouto  10
Metallinouto   9
Tunnari  8 
 Kauko-ohjaus   5
Kokonaisvaikutus   9

Yht. 197p ja 3-tulos.

Paikalla makuussa nousi ylös kun kävelin piilosta esiin.. :/ Seuraaminen oli tosi hyvä! Istuminen oli myös ihan ok. Luoksetulossa juoksi läpi ja ruudussa meni ohi... :/  Noudot olivat hyvät! Tunnarissa toi oman, mutta pureskeli paljon... Kaukoissa jäkitti paljon ja joutui antamaan paljon uusia käskyjä. :( 

No mutta tästä on hyvä jatkaa. :) Uusia toko kokeita onkin jo luvassa. :)



Joku vanha treeni kuva :)

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kesä!!!!! (:

Vihdoin se on täällä! Kesä ja tärekin tietysti eli loma!<3 #1 Nyt se on takan päin, talvi siis. :) Nyt on varmaan enmmän aikaa kirjoitella tännekkin. Koulusta sain hyvän  todistuksen 8.5 keskiarvolla. Nyt voin hyvillä mielillä viettää lomaa ja puuhastella koirien ja hevosten kanssa. :)

Mutta, siis pari viikkoa sitten oltiin kisoissa Porissa. Ei nyt mulla enää oo hirveesti muisti kuvia sieltä. Mutta Reiska oli siellä ainakin iloinen ja hyvän tunuinen! <3 Se koira saa vaan aina hymyilemään, vaikka meillä nyt ei aina menisikään putkeen. :) Tai putkeen mennään kyllä aina kisoissa ja kovaa :D Miten niin putki hullu? ;)

Kisoissa saatiin ekalta radalta saatiin Reiskalle 5 ja ripaus yli aikaa. Reiska teki aika isoja kaarroksia ja radat olivat haastavia. Mutta kunnialla selvittiin kuitenkin. :)

VIDEO

Toiselta radalta taas 5 koska onnistuttiin hajoittamaan rengas. Yli aikaa ei tullut ja kaikki muut kämmivät niin kappas kappas siellä me taas ykkös pallilla keikuttin! :) On se hieno koira <3

VIDEO





Oikulla oli taas vähän omat meinigit radalla, mutta se nyt oli vähän niinkuin tiedossa. Ekalta radalta hyl. Toisesta radasta mulla ei oo mitään hajua muutakun että 4 sijoituttiin. :) Ihan kohtuullinen Reissu siis tämä. :)



Käytiin myös Kaisalla paimentamassa, tai siis äiti ja hippa paimensivat mä olin vaan katsomassa. :) Kaisalle oli syntynyt myös iki ihana varsa Urika! <3

Niiiiiiiin söpö! <3







Tosratina lähdettiin Eijan kanssa taas reissuun. Tällä kerta akyllä lähelle. Mentiin Loimaalle mölli tokoileman. :) 

Ensin oli Oikun vuoro. Me tehtiin ihan normi ALO. :) Että olen ylpeä Oikusta. <3 Se suoritti kaikki liikkeet kuin unelma! <3 Se osaa kyllä yllättää :)


Luoksepäästävyys 10
Paikalla makuu 10
Seuraaminen kytkettynä 9,5
Seuraaminen taluttimetta 10
Liikkeestä maahan meno 8,5
Luoksetulo 9
Liikeestä seiominen 9
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutus 9

yht. 188p  ja 1-tulos :)

Tuomari ei ollut hiervän löysä joten kyllä virallisissakin oltaisiin ehkä saatu jtn utota luokkaa nuo pisteet. :) Kyllä si vielä joskus tekee kaikki liikkeet kerralla!! :)


Seuraavana Reiska! :) Tehtiin mölli VOI. 

Paikalla makuu 10
Seuraaminen 9
Liikkeestä istuminen 8,5
Luoksetulo 6,5
Ruutu 8
Este nouto 10
Metalli nouto 8
Tunnistusnouto 7
Kauko-ohjaus 9,5
Kokonaisvaikutus 10

Yht. 263p ja 1-Tulos!!


Että mulla on hienoja poikia! :)

Nyt voin hyvillä mielin mennä keskiviikona olevaan toko kokeeseen ;)


Perjantaina lähdettiin taas Loimaalle. Tänään vuorossa oli hipan ensimmäinen agility koulutus! :) Anette Lindell meitä sinne tuli kaitsemaan. 

Hippa oli kohtuullisen hyvä siihen nähden että se ei ole kauheesti tehnyt agia. Taisiis se ei ole tehnyt agilityä. Mutta selvittiin kunnialla ja saatiin koti läksyjä jotka pitää opetella Tiistaiksi. :)  Niitä ollaankin nytten harjoiteltu. 


Tänään Maanantaina kävästiin äititin ja Hipan, Oikun ja Sirun kanssa uimassa. Koirat kahlailivat vedessä ja mää uin. Vihdoin sain heitettyä talvi turkin. Eikä ollu ees kylmää! :) Äiti sensijaan pysytteli vielä rannalla. :)


Nyt odottamaan huomisia agility treenejä ja toko treenejä ja Keskiviikona mun eka VOI:n koe. Jännää ;)

Ainiin olin jo ihan unohtaa! Näin tuossa tulevan koirani siän Allun. :) Oikein mukavan oloinen uros oli! :) Eli ollaan nyt vihdoin päätetty että mulle tulee Schipperken pentu syksyllä! :) Ihanaaaa :) 



-Ilona


tiistai 21. toukokuuta 2013

Toko koe!

Moikka!

Tässä kipeenä ollessa ehtii nyt hyvin kirjoittaa! :)

Elikkä sunnuntaina oltiin toko kokeessa Huittisissa, tuomarina Ilkka Sten. Oikku oli  kolmantena. Ei menny ehkä iha putke emut tulipahan kokeiltua. :)

Luoksepäästävyys 10
Paikallamakuu 0
Seuraaminen kytkettynä 7
Seuraaminen vapaana 7
Liikkeestä maahan meno 0
Luoksetulo 10
Liikkeestä seisominen 8
Hyppy 0
Kokonaisvaikutus 9

yht. 107p ja kolmos tulos!

Väitti että ei osaa mennä liikkeestä maahan ja olis halunnu lähtee huiteleen hypyn jälkeen. Paikalla makuussa ei oltu ollenkaan, kun sen päälle kävi aikasemmin se koira kokeessa... :( Huomasi taas että seuraamista ei oo treenattu kunnolla. Mutta tää oli kyllä vasta munki eka toko koe että kyl me täältä vielä noustaan, ehkä joskus.... :D



Maanantaina oltiin vielä tokotreneissä ja Oikku ei oikee jaksanu tehdä mitään... Samalla rikoin myös puhelimeni :D

Mutta sunnuntain agilitykisoihin Poriin katsotan miten siellä! (:


-Ilona

lauantai 18. toukokuuta 2013

mmmhh:)

Moikka!

En oo nyt ehtinyt kauheesti päivitellä mitään jtn alkuun kuvia :)


















Kävästiin myös Eijan ja Ranen kanssa beussi erkarissa. (:










Ja vähän treenattiin :)














No niin(:

Tällä viikolla oli keksiviikkona Fpukon agility kisat. Oikulla siellä 2 starttia ja Reiskalla 2. Reiskalla oli koko ajan hyvä meno päällä ja se teki tosi hyvin! (: Ooon ylpee siittä :)

Tässä linkki ekan rataan
ja tässä toiseen :)


Oikun kanssa ei ehkä mennyt ihan niin hyvin... :D Ihaan hyviä pätkiä , mutta molemilta radoilta hyl. En nyt laita tänne videoo ku ei oo mitenkää hirveen edustuskelopsta menoa... :D


Tänään oltiin rally-toko kisoissa. Oikku ei kuunnellut mitään kun mentiin sinne ja oli kun lahna radalla. Mutta siitä huolimatta Oikulle tänään 83/100p ja RTK1! (:






Itse tein 13 ohjaaja virhettä... :D Eli oma moka :D Mutta muuten olen ihan tyytyväinen kippuraan! <3 Nyt jännityksellä odottamaan mitä huomisesta toko kokeesta tulee... :) Mun eka toko koe.. :D (:

-Ilona