Taas on aikaa vierhtänyt edellisestä päivityksestä, mutta jos nyt tsemppaisin hiukan. :) Tänään aamulla kävi minun, äidin ja Johannan matka Turkuun Lentsun kevään ensimmäiselle toko-kurssi kerralle. Kävimme koko viime syksyn Lentsun kursseilla ja tykättiin kaikki aivan hurjasti joten siellä TEAM Forssa taas on Lentsun hyvässä opissa.
On hurjaa kuinka hyvin Lentsu on pystynyt organisoida treenit. Meillä on 1h treeni aikaa ja meitä on 5 koirakkoa. Siinä ajassa olemme joka kerta ottaneet jonkun kimppa treenin, eli olemme treenanneet jotakin liikettä kaikki yhtä aikaa mm. kaukoja tai jääviä jne. Tämän lisäksi tehdään joku yksilö treeni, mm. joku liike. Joka kerta tehdään myös jokin pieni palkattomuus. Sekä vielä jonkin lainen paikalla olo, sekin joka kerta hieman erilainen, milloin minkäkin moisessa järjestyksessä, välillä istuen ja välillä maaten. Kaikkein huipuinta on se, että kertaakaan ei ole jäänyt olo, että ei olisi ehtinyt treenata tarpeeksi tai että ei olisi saanut apua pulmiin. Kurssi on kokonaisuudessa ollut siis aivan huippu! Suur kiitos Lentsu! :)
Sitten tämän päivän ohjelmaan. Aluksi Lentsu kertoi että kevään kurssilla lähdetään opettamaan ja tekemään tokon uusia liikkeitä jotka astuvat siis voimaan 1.8.2015. Ensimmäisenä vuorossa oli peruuttaminen. Ensin teimme peruutusta ihan vain koira edessä ilman käsi tai keho apuja. Koska Oma ei vielä osaa niin peruttaa niin tein tätä kyykyssä maassa niin, että kun se otti askeleenkin taaksepäin niin naksutin ja palkkasin Oman siitä. Pikku hiljaa Oma löysikin tästä pienen idean rippeen ja teki loppua kohden jo ihan kivasti. Täytyy jatkaa tätä olkkari treeninä. :)
Tämän jälkeen siirrettiin koira sivulle ja tehtiin peruutusta sivulla. Minusta on aika hurjaa että uusissa säännöissä pitäisi EVL:ässä pystyä peruuttamaan kaiketi 30m käännöksineen. Siihen on meillä Oman kanssa vielä vähän matkaa... Mutta teimme tätä seinän vieressä jottai sain Oman peruuttamaan suoraan. Huomasin että minun pitää lähteä liikkeelle koiran puoleisella jalalla, jolloin on helpompi viestiä koiralle että ollaan menossa taakse päin. Ja kun asiaa tarkemmin ajattelin niin eteenpäin mentäessä lähden koirasta katsoen vastakkaisella jalalla liikkeelle, joten tästä Oma saa erottelua kumpaan suuntaan ollaan menossa. Oma lähti todella säpäkästi taaemmas ja peruutti muutaman askeleen ihan kivasti.
Sitten tehtiin yksilöliikkeenä liikkeestä maahan meno käskytyksineen. Ensimmäiselä kerralla annoin aika voimakkaan käsiavun ja tein koko liikkeen, palkaten lopussa. Seuraavaksi tehtiin samanlainen, mutta palkkasin heti maahan menosta. Viimeisenä vielä maahanmeno jossa annoin vain suullisen käskyn. Tämä onnistui todella hyvin joten palkkasin ja lopetettiin se treeni siihen.
Lopussa otettiin vielä yhdessä kaikki kaukoja ja niissä vaihtoa maahan-seiso. Tässä pyrittiin siihen, että yksikään koiran jaloista ei saa liikkua. Tein alussa Oman kanssa niin, että olin ihan lähellä ja polvillaan sen edessä ja siitä vedin ihan reilusti kädellä. Tämä sujui todella hyvin niin siirryin hieman kauemmas ja tein pienemmällä käsi avulla.
Ihan viimeisenä tehtiin vielä lyhyt paikalla makuu. Oma jostain syystä juuri kun Lentsu kutsui piilossa olleet ihmiset kehään päätti ampaista minun luokseni. Palautin Oman rauhassa takaisin. Nyt pitäisi keksiä jokin muu sana paikalla makuuseen kuin odota. Sellainen jotai ei muuten käytetä.
Nyt koitan olla ahkera ja treenata paljon, jotta saataisiin jotakin tuloksia aikaan Oman kanssa. Oma on onneksi ehkä maailman innokkain ja iloisin pieni muru ja sen kanssa on ilo tehdä hommia! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti