perjantai 4. heinäkuuta 2014

Tokoa ja vähän lisää tokoa

Tiistaina oli vuorossa tavoite-tokon treenit Forssan Pussikoirien kentällä. Silloin Omalla oli vuorossa alokas luokan hyppy, seuruu sekä liikkeestä maahan meno. Otin myös vahdikkaan luoksetulon lopuksi.

Aloitin hypyllä niin, että meillä oli appari hypyn toisella puolella. Lähetin Oman käskyllä hyppäämään estettä ja kun se käskystä lähti hyppyä kohden, appari hypyn toisella puolella laski namikupin maahan mistä Oma sai palkan. Toisintin näitä about 4-5 kertaa. Tein tätä saadakseni hyviä vahistuksia Omalle hyppyyn lähtemiseen pelkästä käskystä pysyen itse aivan paikallani.

Seuruussa otin aluksi about. 8-12 askelta suoraaan mistä palkkasin, sen jälkeen n. 5 askelta ja palkkasin taas. Sitten otin kulman vasemmalle ja tein n. 6 askelta seuruuta ja palkkasin lopuksi lelulla, Oma ei ollut aivan niin hyvä kun olisin halunnut, mutta ihan kohtuullisesti se onnistui. :)

Liikkeestä seisomista tein niin, että pysäytin Oman kädellä ja käännyin sen eteen palkatakseni sen. Toisitin näitä muutaman kerran, saadakseni Oman ymmärtämään mitä " top " käsky tarkoittaa.

Lopuksi pentumainen vauhti luoksetulo niin, että appari piti Omasta kiinni. Treeni oli hyvä ja tehokas! :)

Tänä aamuna oli taas kimppatreenit äidin ja Johannan kanssa. Treeninä Omalla oli edelleen hyppy sekä ruutu x3 sekä liikkeestä maahan meno.

Hypyssä tein kerran niin kuin Tiistain treeneissä jonka jälkeen käskin Oman hypylle ja Oman lähtiessä hypylle heitin namin hypyn toiselle puolelle Oman eteen. Toisin näitä muutaman kerran ja Oma ymmärsi tosi hyvin mistä oli kyse.


Ruutuun tein kolme suoraa lähetystä namikupille. Ensimmäinen lähetys oli ihan läheltä n. 5m päästä niin, että Oma näki kun Nami vietiin ruutuun. Tässä Oma teki hyvän nopean ruutuun menon. Keksimmäisen otin saman laisena kuin ensimmäisen eli täydeltä matkalta. Se sujui myöskin super hyvin. Kolmannen otin n. 10m päästä ruudusta niin, että Oma ei nähnyt kun nami vietiin ruutuun. Tämäkin oli aivan super hyvä! Tänään Oma meni oikein hyvällä vireellä suoraan ruutuun! :) Ei voi olla muutakuin tyytväinen! :)



Lopuksi otin liikkeestä maahn menoa, ilman liikkeen loppu osaa. Kaksi ensimmäsitä maahan menoa olivat hieman vinoja. Viimeinen oli todella hyvä ja suora! :) Onnistuin korjaamaan itseni suoraan niin johan koirakin ymmärsi mennä suoraan!! :)

Tänään oli taas hyvät treenit! Voin hyvillä mielin viettää mukavan viikonlopun ystävien rippijuhlien merkeissä! :)

Postauksessa on mukana Torstaina ottamiani kuvia Omasta ja Sirusta! :)

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Toko-treenit

Tänään kahdentoista aikaan suuntasin äidin ja Johannan kanssa treenaaman tokoa. Ilma oli vähän kurjan sateinen, mutta sade pysyi aika kivasti poissa sen aikaa kun treenailtiin.

Omalla oli tänään ohjelmassa liikkeestä seisomista. Me ei olla vielä ollenkaan sitä treenattu joten tänään suoritettiin hiukan kokeiluja miten se saataisiin kaikkein parhaiten Omalle opetettua. Päädyttiin siihen, että autan aluksi kädellä Omaa pysähtymään ja palkkaan siitä, niin, että saan sen pysähtymään. Olin tosi ylpeä tuosta treenistä, sillä Oma tajusi heti mitä ollaan tekemässä ja suoritti kaiken juuri niin kuin pyysinkin! :)

Teimme myös kehään tuloja, siis niin ttä pyysin Omaa seuraamaan ja menin merkatulle lähtöpaikalle käskystä. Oma oli näissäkin aivan super! <3 Ei vosi olla ylpeämpi pienenstä koirasta!

Lisäksi treenasimme kapulan kantamista ja lopuksi otimme oikein pitkällä matkalla luoksetulon. Nämäkin sujuivat todella hyvin! Oli super hienoa huomata, kuinka paljon Oma kuuntelee mitä siltä pyydän. Toinen on niiin super innoka spieni kippura-häntä! <3

Treenien lopuksi Hippa, Oma, Micky ja Jacky pääsivät vielä vähän juoksentelemaan. Toisilla oli niiin super kivaa! :)

Johannan piti tänään ottaa 10kk kuvia Omasta, mutta kökkerön sään takia kuvat jäivät ottamatta. :( Mutta Hyrrästä nappasin äidin pynnöstä tänään muutaman ihan kivan kuvan! :)


lauantai 28. kesäkuuta 2014

Forssan-näyttely 28.6.2014

Päätimpäs tässä pikku hiljaa ryhdistäytyä, tässä blogin päivittelyssä. Paljon on ehtinyt tapahtua mm. Oikku suoritti Kiva Koira Kansalainen-testin hyväksytysti, ja pääsi Ystäväkoira-harjoittelijaksi! :)



Tänään oltiin siis Forssan näyttelyssä. Oikku päräytti ensin kehään ja Oikkumaisella tavallaan oli oma itsensä. Sieltä kuitenkin sai AVO-ERI1! :) Ilman SAata nyt kuitenkin jäätiin... :(

Oma oli seuraavana vuorossa ja toinen esiintyi niin kauniisti! <3 Sai JUN-EH3. Tuomarin mukaan oikein lupaava pentu, mutta veilä kehityymätön. Olen kyllä itse iahn tyytyväinen, Oma esiintyi oikein kauniisti, ja liikkeet olivat taas uper hyvät! :)

Tänään korkattiin myös Jackyn kanssa mun ihan ensimmäinen virallinen Junior Handler! :) Suhteellisen hyvin me siellä mentiin, vaikka ei sijoituttukkaan. Olen tosi tyytyväinen Jackyyn joka niin mallikkaasti toimi mun näyttely koirana! <3 Kyllä jokaisella pitäisi olla oma lempi-karhu! <3 ;) Kiitos vain Johannalle taas koiran lainasta! :)

Nyt odottamaan Oman kanssa Sawo Showta jossa olen ilmoittanut sen Perjantaille ja Sunnuntaille näyttelyyn ja Lauantaina Junior Handleriin! :) Siellä pitäisi myös esittä Marin pumi Vilhelmiina! Jännää... ;)

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Näyttelykoulutus

Tänään huonosta ilmasta huolimatta suunnattiin näyttely koulutukseen Helsinkiin. Meidän varmasti huomiota herättävällä porukalla pakkauduttiin siis Eijan autoon ja lähdettiin kohti koulutusta. Mukana olivat siis Eija ja Tuksu sekä Johanna ja Micky.

Aluksi meidät jaettiin ryhmiin missä sitten käytiin treenaamassa mm. Pöytää, juoksemista ja seisomista. Ensimmäisellä juoksu kierroksella olin itse vähän unessa, mutta kyllä se silti ihan kohtuullisesti onnistui. Seisominenkin oli ihan ookoo. Pöytäkin onnustui ihan kivasti, hampaitten katsomista pitää nyt ruveta treenaamaan.

Toisella kierroksella juokseminen oli ihan superia! Oma liikkui tosi hyvin, se katsoi kivasti eteenpäin liikkuen silti vapautuneesti ja hyvän näköisesti! Olen super tyytyväinen Omaan!! :)

Takaisin tulomatlalla poikettiin vielä Murren Murkinassa Eijan ja Johannan kanssa täydentämässä koirien murkinavarastoja. Hyvästä suorituksesta Oma sai ihan oman possun korvan matkaevääksi.

Nyt täällä nukkuu pieni ja pätevä väsynyt eläin! <3

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Tokoilua

Tänään mentiin Oikun kanssa Kujanpään Minnan pitämälle kursille treenailemaan tokoa. Aiheena oli kisatilanteessa liikkeestä toiseen siirtyminen. Me tehtiin 4 liikettä peräkkäin, neljännen liikkeen jälkeen lähdettiin siirtymään viidenen liikken aloitus paikalle josta palkattiin.

Otin Oikulle liikkeiksi seuraamisen, noudon, luoksetulon ja hypyn. Seuruu oli aika energiatonta, mutta paikka oli hiukan parempi kuin odotin. Se oli edelleen kaukana eikä kontakti tosiaan ollut täydellistä, mutta odotin pahempaa. Nouto oli ihan ookoo, Oikkua täytyis palkata odottamisesta kun heitän kapulaa se yrittää varastaa hakemaan sitä ennen aikojaan... :/ Luoksetulo oli hyvä. Hyppyei ekaks onnistunut... Oikku ei kuunnellu mua ollenkaan... Toisella yrittämällä onnistu vähän paremmin, oli se silti vähän energiatonta...

Mun pitäis myös itse opetella kävelemään normaalisti eikä hidastellen... Mutta siinä nyt ei mitään uutta ole että mää en osaa olla normaalisti. Tarttisin jotai henkistä terapiaa,mutta siihenkin on jo apu tulossa. :) Ollaan menossa Alatalon Vapun nuppijumppaan. :)

Huomenna lähdetään Eijan ja Johannan kanssa näyttelykursille Helsinkiin. Sekä ehkä sunnuntaina mennään mahdollisesti mätsäriin. :)

Sain yhen maailman hienoimmista rippilahjoista! Kiitos ihanat! <3

lauantai 8. helmikuuta 2014

Rally-tokoilua

Tänään aamulla lähdettiin Eijan kanssa piiitkästä aikaa yhdessä kisa reissuun ja suunnattiinkin mustienmiehiemme kanssa kohti Janakkalaa ja rally-toko kisoja. Oikku oli aika normaali kun sen halliin vein. Haiteli vähän, mutta ei läheskään niin paljoa kuin yleensä! :o Saattoi tietty johtua siittä että yritin olla mahdollisimman hyvällä mielellä.

Radalla ei ollut kylttejä mitä emme olisi osanneet, Oikulla oli huippu vire kun radalle lähdimme. Heti eka kyltti jouduttiin uusimaan.. :D Ihan perus kyltti koira eteen, vasemmalta sivulle. no oikku ei iha pystynyt... Uusittuani tämän kyltin sen siltikään menemmättä oikein siitä sitten -13p  muuten koko rata sujui hyvin ihan muutamaa haistelua lukuun ottamasta mistä molmmista tuli -1 eli yhteensä -2p. Toisiksi viimeinen kyltti oli vauhdissa ympäri pyöriminen. Oikku joka pyörii aina muuten koko ajan ei sitten tänään osannut pyöriä.. No senkin uusin ja siinä siltikään onnistumatta sieltäkin sitten -13p. Näin saimme yhteis pisteiksi 72p ja hyväksytyn tuloksen!

Oikulla oli mahtva fiilis! :) Eijan sanoin Oikku ei enää ollut liekeissä vaan se oli ihan tulessa! Tuo oli kyllä niin totta!! Oikku pisti niin parastaan koko radan! :) Super mies <3  Nyt me jäädäänkin rally-tokosta kisa tauolle ja katsotaan tuota kisaamista sitten 1.5 jälkeen. :)

Käytiin myös muutma viikko sitten Oman kanssa näyttely koulutuksessa. Oma oli super pätevä vaikken mää sille mitään semmosta ookkaan ikinä opettanut.. :D On mulla hienoja koiria <3


lauantai 25. tammikuuta 2014

Rally-Toko kisat

Sohva perunat <3
Tänään aamulla suunnattiin Oivan kanssa Loimaan rally-toko kisoihin. Olin ensin aamun töissä ja siinä aika kuluikin aika mukavasti odotellessa omaa vuoroa. Oikku tuntui tosi kivalta, se oli innoissan, mutta rauhallinen. Ei suurempia haisteluja vaan rentoa oleilua. Mulle tuli oikein hyvä mieli sen retoudesta joten lähdin hyvillä mielin rataan tutusumiseenkin.

Radalla ei ollut kylttejä mitä emme olisi osanneet. Jotkut oli hiukan epäcvarmoja että onnistuukohan tämä, mutta saatiinhan me aika lailla kaikki onnistumaan. Ennen radalle lähtöä tsemppasin Oikkua näyttämällä sille sen aamun ruokaa, sillä sain sen haukahtamaan muutaman kerran! Siitä tiesin että nyt tulee menemään ihan kivasti. Oikku oli innoissaan radalle lähtiessämme, niin innoisaan ku heti toisena kylttinä oli spiraali juosten että se ei olis malttanut juosta ihan  niin hiljaa... ;) Loput kylti sujuivatkin hyvin, joitan pikku mokia tuli mutta en niin tarkasti siihen kiinnitänyt huomiota kun olin vaan niin iloinen kun pikku mies oli niin innoissaan! <3

Viimeisenä kylttinä ennen maalia oli hyppy, juoksua, se sujui hyvin, oikku palasi mun luokse tosin kiertäen mun takaa ja siitä -10, tyhmä virhe mutta en ajatellut semmosta siinä vaiheessa koska rata oli ennen sitä ollut niin super hyvä!

Saimme siis 70/100p ja hyväksytyn tuloksen! :) Se olikin meidän ensimmäinen AVO:n hyväksytty tulos! Hyvä me! :) Nyt tyytyväsenä odottelemaan Janakkalan kisoja mihin suuntaamme Eijan kanssa 8.2 mukanamme meidän mustat miehet! :)

Äiti ja Hyrrä saivat tänään myös voittajasta 83/100p ja RTK3:sen! :) Nousevat siis mesatri luokkaan! Jännää... ;) Onnea myös kaikille muille ihanasille
jotka saivat enemmän tai vähemmän hyvän tuloksen! <3

Huomenna meitä odottaa taas agility treenit... Katsotaan mitä ollaankaan opittu viime viikosta... ;)

torstai 23. tammikuuta 2014

Hetki ja hujaus

 Voi kun aika kuluu niin kauhean nopeasti! Juurihan vasta koulut alkoi sun muuta... :) Monta juttua on jäänyt kertommatta ja jo unohduksiinkin mutta koitan hieman valaista meidän viime kuuauden touhuja... :)

Ollaan aloitettu taas Oikun kanssa pitkästä aikaa agility! Se tykkää hurjasti ja mäkin olen vähän innostunut... :) Tauot tekee vaan niin hyvää välillä. Oma on myös päässyt oppimaan alkeita alkeis ryhmään. :) Hirveästi ei olla vielä ehditty
tehdä mutta nami kupi treenejä paljon. Eli siis putkia ja hy
ppyjä rima maassa niin että se saa tykittää kupille.

Ahneus on säilynyt hyvin Omalla. Ruoka on edelleen in, mutta se on ruvennut myös leikkimään huomattavasti paremmin! On kivaa kun on koira mitä voi leikittää, mutta sen meinaa vaan hiukan aina unohtaa kun ei ole ollut pitkään aikaan koiraa mitä lelulla palkata.

Oikun kanssa kävstiin Loimaalla Krista Karhun rally-toko koulutuksessa jokunen viikko sitten. Oikku oli aluksi aivan kuutamolla mutta loppua kohden parani keskittymis kykykin. Sain itselle muutamia juttuja selvitettyä. Eli nyt katsotaan kuinka meidän käy Loimaalla kisoiss 25.1.


Olin myös Hajukoulutuksessa Oman kanssa missä opeteltiin Liisa Pennasen avustuksella erottelemaan hajuja yms. Se oli äärettömän mielen kiintoista! Oma ei oikein jaksanut keskittyä ja vähän harmittikin että otin sen sillä tää olis niin Oikun juttu. Ollaan muutamaan otteeseen kotona treenailtukkin ;)

Tällä hetkellä käydään myös toko kursilla Palveluskoirilla. On ollut mukavaa saada kivoja vinekkjä omiin treenihin sieltä.

 Ehdimpäs vähän lomaillakkin silloin Joululomalla elikkäs, Olin silloin nelisen päivää Lahdessa, tarkemmin Hollolassa Oman kasvattajan luona kyläilemässä. Oli oikein mukava reissu! :) Oma pääsi matkustamaan bussilla eikä ollut moksiskan tästä. :) Nukku koko matkan mun sylissä tai penkillä vieressä. <3 Sitä ennen oon kyllä matkustanut kerran aijamminkin bussilla sen kanssa silloin oli mukana myös Oikku. Sillon mun molemmat super kippurat nukkuivat niiiin kiltisti!!

Mutta palatakseni reissuumme, kaikki sujui hyvin ja Oma oli super reipas. :) Kasvattajakin kehui pikkusta selvä päiseksi ja mukavaksi koiraksi. :) Reissun aikana kävimme myös aksa treeneissä. Oma ei aksaillut mutta teki sivussa hieman tokoa. Mutta pääsimpäs silti aksailemaan! Tanja oli puhunut mut Napin ( Oman emän) kanssa Sami Wesmanin koulutukseen.Olen ennenkin ollut Samin koulutuksessa ja tykännyt ihan hirveästi! Ja että oli taas niin huippu kivaa!! :) Sain tosi hyviä vinkkejä ja ohjeita!! Tästä tämä mun agility intoilu varmana lähtikin taas. ;)
Koita tämmösista si jotai kuvia ottaa... :D

Mutta nyt odottelemaan huomisia toko treenejä ja viikonloppuisia rally kisoja!