Elikkäs meillä on ollu aina koiria mun syntymästä asti. Ihan pinestä saakka oon kulkenut kaikista treeneissä mukana ja tietysti aina pienenä halusin treenata meidän koiria kun oli niin siistä päästä mukaan. Kyllä mä siten aina vähän jotain istu maahan teinkin.
Mutta kunnolla aloin harrastaa 2008 tai 2009 kun äitini kysyi haluaisinko mennä agilityn alkeis kursille isäni koiran Karon kanssa. Vastasin tietysti heti että totta kai haluan mennä! Karo oli silloin 3-votias. Oikein tervu pahimmassa iässä. Vaikka se oli ihan hirveä sillon totellut mua ollenkaan eikä sitä aina kiinnostanut niin me vain pusersimme alkeiskurssin läpi. Karo oli kuitenkin perus koulutettu.
Alkeiskurssin jälkeen jatkoimme treeneissä käymistä ja pikku hiljaa meidän yhteistyö alkoi toimia ja Karosta tuli mun paras ystävä. Joka totteli mua ja halus tehdä mulle mieliksi se oppi tykkäämään agilitystä. Meillä oli hauskaa yhdessä tehdä kaikkea kivaa. Vaikka kyyneleitä on tullut valutettua niin paljon... Aina kun joku ei toiminut tai muuten vain oli hankalaa. Ryhdyimme käymään myös tokossa. Se kyllä sitten on vähän jäänyt... :D Ei oo niin mun juttu.
Rupesimme myös kisaamaan epiksissä jonkun verran. Suurimmaksi osaksi oman seuran kisoissa. Karosta tuli todella hieno ja olin kuitenkin vasta 8 tai 9 kun sitä rupesin kouluttamaan. Jatkoimme ja jatkoimme vain treenaamista.
Karo oppi hienosti ja yhteistyömme vahvistui. Me oltiin ihan erottamotan pari. Nyt tekisin mitä vaan että karo olisi vaikka vasta 4 ja meillä olisi vielä aikaa kisata ja treenata yhdessä. Nyt se on jo kuitenkin 8-vuotta. Ja en edes enää näe sitä niin usein. Välirikko isäni kanssa katkaisi treeni ja kisa uramme elokuussa 2012.
Ehdimme tätä ennen kisata virallisissa kisoissa ja käydä vaikka minkä näköisissä valmennuksissa yms. Toko kisojakin suunitelimme mutta, agility oli vain enemmän meidän juttu.
Parasta karossa oli kuitenkin sen tekemisen tahto! Se millä energialla se teki sitä mitä mä halusin ja kun se itsekkin tykkäs kyseisestä asiasta. Lopuksi meidän välinen suhde oli oikeasti niin vahva että Karo olis tehnyt mun eteen mitä tahansaniinkuin mäkin olisin Karon eteen tehnyt. Karo oli mun koira henkeen ja vereen. Ja tiedän sen nyt jo että se oli mun elämäni koira enkä tuu toista saman laista saamaan ikinä ja se tuntuu tosi pahalta! Miks ne ei voi elää ikusesti ja pysyä aina terveenä miks se ei voi olla mun oma? Miks miks miks? Samat kysymykset pyörii päässä aina. Mutta mikään ei muuta sitä että rakastan sitä koiraa enemmän kuin mitään muuta maailmassa! <3<3
Kesällä 2012 aloin harjoitella myös Oikun kanssa agilityä. Myös Oikku osoittautui ihan kelpo agility koiraksi! Mutta vasta nyt 2013 Tammi tai Helmikuussa olen oppinut nauttimaan Oikun kanssa tekemisestä ja siitä kuinka hyvän yhteistyön olen pystynyt rakentamaan tuon pienen ja pippurisen koiran kanssa. Se että se ei aina tottele mua saa mut raivon partaalle mutta, kun ajattelee että se on 2 pari ensimmäsitä vuotta elämästään kasvanut pellossa on se jo todella taitava.
Oikkun kanssa olen oppinut paljon kärsivällisyyttä. Enää se perinteinen " PERKELE " ei toimi täytyy koittaa olla mahdollisimman kannustava ja ymmärtäväinen. Hiljaa hyvä tulee vai miten se meneekään. Nykyään näen jo kuinka Oikku oikeasti nauttii meidän yhdessä tekemisestä ja siitä että se saa tehdä ja se on mielestäni aika hyvin koiralta jolla on ruotsin laivan kokoinen ego ja ja jolla on suuri tahto jota ei hevillä nujereta.
Myös Oikku on oppinut että mä en luovuta jos se kettuilee mulle se tietää hyvin että se joutuu tekemään sen asian , että me voidana oikeasti keskustella asiasta vaikka tunti niin että saadaan se onnistumaan. Se vaan osaa olla maailman idootein eläin! Mutta sillä on omat todella hyvät puolet mitä siinä kaikkein eniten rakastan!
Oikun kanssa olemme nyt kisanneet agilityssä muutamat viralliset startit hyllyjä on tullut matkaan ja muutamia ratoja myös vain rata virheillä! :) Olemme myös kokeileet Rally-Tokoa. Kisoissakin kyseisestä lajista kävimme ja pistein 83/100 tulimmekin sieltä kotiin elikkä yksi tulos jo rally-tokosta ja toista lähdemme pian hakemaan. Koira tanssi kisoihin menemistä ollaan myös harkittu. Mutta katsotaan nyt.
Tiedän että koiria ei saa verrata ikinä toisiinsa mutta silti en voi sille mitään että treenatessani Oikkua mietin miten Karo tekin tuon asian yms. Ehkä vielä joskus pääsen tästä asiasta eroon. Mutta siitä en että se on mun elämäni koira piste! Aina ajatuksissa, muistoissa ja toivottavasti vielä pitkään tulveisuudessakin mutta ennen kaikkea se on mun sydämmessä! <3 Oikku on myös aivan huippu koira ja olen oppinut rakastamaan sitä yhtä paljon kuin Karoakin. Tärkeitä poikia molemmat! <3 (+ tietysti aina mulle kaikki muut koiramme ovat erityisen rakkaita mutta mainitsen tässä nyt vaan nää kaks herraa ;))
Tavoitteistanikin lupasin puhua. Tämän hetkisinä tavoitteina on saada tuloksia Oikun kanssa agilitystä ja toivon mukaan joskus vielä nousta kolmosiin! :) Rally-tokossa myös aijomme edetä! Niin pitkälle kun nyt vain pääsemme. Ja uusia haaveita ja tavoitteit tulee koko ajan lisää. Joten niistä lisää joskus myöhemmin.
Toivottavasti tää tarina ei nyt pitkistyttänyt ketään. Tippa linssiin kirjoittaessa tuli! <3
Tässä vielä jotakin kuvia. :)
- Ilona
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti