lauantai 9. maaliskuuta 2013

Treenailua!

Moips!


Keksiviikona olin äitin mukana Mustissa & Mirrissä kun se oli siellä luennoimassa pentujen omistajille. Näin monta mukavan oloista pentua ja muutaman hyvin aran myös. Siinä näkee kuinka paljon koiran pentua pitäisi ensimmäisenä vuonna kuljettaa paikasta toiseen koko ajan. Ja vielä tärkeämpää on se että se saisi mahdollisimman paljon hyviä kokemuksia ja mahdollisimman vähän huonoja. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen joten kaikki koirat ovat erilaisia, jokainen tarvitsee oman verran totuttamista uusiin asioihin.  Mutta hyvin arkoja pentuja pitäisi kuitenkin aina viedä enmmän paikoista toisiin.

Mutta sen jälkeen mentiin joka tapauksessa kuumaan toko-treeneihin.  Oikku oli ihan kikseissä kun äiti oli aamulla keittänyt niille maksaa. (; Mutta joo Oikku oli tosi hieno! Harjoiteltiin enimmäkseen rally-tokoa kun ne kisat tosiaan on. Tehtiin saksalaisia käännöksiä, eteen tuloja, peruutuksia yms. Muutamat temputkin Tanjalle esitettiin! :D Super poika!

Torstaina oli vuorossa agility treenit. Meillä oli ihan perus rata, paljon pyörityksiä yms.  Keppejä ei radalla ollut. Oikku meni muuten tosi kivasti mutta se olisi alussa ( kaksi hyppyä peräkkäin seisoin viimeisen hypyn takana) se ei olisi hypännyt toisen yli. Yritti vain tulla koko ajan ali... Kun juoksin vieressä meni kyllä. Outoa... Ruvettiin miettimään että joko sillä on joku paikka kipeä tai se ei halua hypätä mua kohden. Tai sitten se vain yksin kertaisesti halus olla idootti joka ei kuuntele mitään... Pieni tahtojen taisto kyllä käytiinkin. Lopuksi meni kyl ihan hyvin!

Muttaah eipä meillä muuta. ;)








- Ilona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti